maanantai 4. marraskuuta 2013

Pirellan ja Ansun blogisuunnitelma

Olemme ohjeistaneet ryhmän opiskelijoita perustamaan omat blogit. Heille on annettu myös jo kolme tehtävää, mitä blogissa täytyy kommentoida tai mitä sinne pitää viedä. Opiskelijat ovat perustaneet bloginsa itsenäisesti, ilman mitään yhteistä ohjeistusta ja tämä toimi hyvin. Muutamat halusivat pitää bloginsa salaisina ja se sopi meille hyvin (suurin osa opiskelijoista on alaikäisiä).

Nyt ollaan siinä vaiheessa, että tarkistellaan kaikki perustetut (ja vielä perustamattomat) blogit ja julkaisuluvat kuntoon.

Me suunnittelimme aluksi wikispacea opetusmateriaaleille, mutta sen perustamista ja muokkaamista emme oikein hallitse vielä. Pohdinnassa on nyt jos käytämme itsekin blogeja tässä???

Mutta SKY-Opiston kannalta olisi hyvä nyt tällainen wiki perustaa, että voisimme sitä lähteä kehittämään tämän jälkeen.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Samin blogaus

Itse olen pitänyt blogia jo pidemmän aikaa, mutta kirjoituksia sinne on tullut liian vähän. Ongelmana ei ole niinkään tekstin synnyttäminen vaan ajan löytäminen. Opetus on tällä hetkellä niin hektistä kaikkine ylimääräisine töineen niin ajan löytäminen töissä ollessa tai kotona on yleensä ollut aika vaikeaa. Ehkä minun vain pitäisi koettaa kerätä jostain aikaa edes siihen että silloin tällöin saisin ajatuksiani blogiin, ne auttavat minuakin reflektoimaan omaa työskentelyäni.

Tarkistatteko 3. päivässä, haluatteko 4. päivän ohjelmaan muutoksia

Hei!
Viimeisen Kiltakoulut-valmennuspäivän, joka on parin viikon päästä, ohjelma löytyy blogin sivulta:

http://killanrakentajat2013.blogspot.fi/p/4-eli-viimeinen-valmennuspaiva.html

Voisitte jo sopia, missä järjestyksessä kiltanne rakennussuunnitelmat esittelette. Alustavasti laskeskelin, että aikaa on 15 min / kilta.

Koitan myös tuohon mennessä saada Kiltakoulut-hankeporukan kanssa juteltua, mitä tunnusmerkkejä (esim. avoin some-ympäristö, vertaisoppiminen, aktiivinen opiskelija) pitää täyttyä, että rakenteilla oleva kilta voi alkaa käyttää kilta-logoa. Siihen asti voi käyttää "under construction"-statusta. Lupaan myös ylimääräiset kahvit sille, joka keksii tuolle "under construction"-ilmaisulle hyvän suomenkielisen vastineen.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Ismon blogisuunnitelma

Olen tehnyt luokalleni oman blogin, jota aion hyödyntää opiskelijoiden lähtiessä työssäoppimaan. Harjoittelemme yhdessä blogin käyttöä ja sinne kirjoittamista kunhan taas pääsen opettamaan luokkaani. Olin ajatellut käyttää blogia yhdessä facebookin (luokalla on jo oma ryhmä) kanssa rinnakkain, jolloin voisin jakaa linkkejä ja yhteisiä ohjeita facebookin kautta ja opiskelijat täyttäisivät blogia työssäoppimispäiväkirjan omaisesti. En ole vielä ottanut selvää täyttääkö blogikirjoitus työssäoppimispäiväkirjan kriteerit, mutta sekin selvinnee aikanaan.
 Blogi tullee muodostumaan enimmäkseen kuvista ja lyhyistä teksteistä, koska kuvat antavat paljon tietoa ja hyvä havaintomateriaalia omasta alastamme. Blogista tulee enemmän opiskeluun liittyvä kuin facebookista, jossa opiskelijat kirjoittelevat vapaammin muistakin asioista. 

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Sirpan ja Pipsan blogisuunnitelma



 
Ammattiopisto Tavastiassa puhdistuspalvelualalla ei ole kiltakoulumaista toimintaa ja olemme sitä yhdessä nyt aloittelemassa. Tässä tehtävässä pohdimme, mistä ja miten lähdemme liikkeelle.
-       Opiskelujen aluksi alamme opiskelijoille opiskelijaryhmän blogi, jossa käsitellään erilaisin keinoin opittuja asioita - julkinen (koulutuksen rahoittaja, työnantaja, opiskelijoiksi hakeutuvat)
-       Opiskelujen edetessä opiskelijoiden oma oppimisblogi, toimii oppimispäiväkirja-ajatuksella – yksityinen.
o    Esimiesten kohdalla esim. pohdintaa esimiehen roolista, esimieheksi kasvamisesta jne. Mahdollisesti kuvia esim. hankinnoista, mitoituksesta, kehittämistoiminnasta.
o   Laitoshuoltajilla kuvauksia erilaisista toimintaympäristöistä, työvaiheista, oheispalveluista
-       Opiskelujen loppuvaiheessa portfolioblogi, joka on paranneltu versio oppimisblogista – osaamisen esittely
-       Pohdittavaksi jää mm.
o   blogien julkisuus
o   kuka saa kommentoida ja mihin blogiin
o   opettajan rooli
o   eettisyys – mitä ja miten blogiin kirjoitetaan
o   oppilaitoksen yhteinen linjaus


maanantai 21. lokakuuta 2013

Johannan blogisuunnitelma

Olemme ajatelleet että otamme hieman erilaisen otteen bloggailuun innomerkonomien kanssa. Luomme blogin, jota vaihtuvat blogivastaavat ylläpitävät joka viikko. Blogivastaavat keräävät informaatiota muiden työtehtävistä kuvin, videoin ja haastattelemalla työtehtäviä suorittavia luokkakavereitaan. Näin työtehtäviä tekevät joutuvat pohtimaan ääneen, mitä oikeastaan ovat tekemässä ja miksi, sekä niin selkein sanankääntein, että blogivastaavat voivat tämän dokumentoida ymmärrettävällä tavalla. Jokaisella on sitten myös vastuu käydä tarkastamassa mitä heidän ja muiden päivän aikaansaannoksistaan on kirjoitettu ja kuvattu, ja kommentoida tätä. Myös opettajan kommentit ovat vuorovaikutuksen aikaansaamiseksi tärkeitä. Ideana on saada näkyväksi mitä on opittu, mikä meni hyvin, ja missä on parantamisen varaa. Ja tietenkin vertaisoppiminen. Kaikki kun eivät voi tehdä kaikkia työtehtäviä, niin näin ryhmäläiset pääsevät osallisiksi jokaisen työtehtävän ideasta ja haasteista.